Belgianpaimenkoira Groenendael BH Talvihallan Brego "Urmo" 

Synt. 17.7.2008
»
Omistaja: Jenni Laaksonen
»
Urmo Koiranetissä
»
Urmon kuvagalleria

» Video: Urmo 11 kk raunioilla (Video: Maarit Rokkamäki).

Urmo muutti meidän lauman jatkeeksi syksyllä 2008. Olin vuotta aiemmin nähnyt pikaisesti Urmon emän Hallan ja ihastuin siihen välittömästi. Anne kertoikin, että suunnittelee pentuja vuodelle 2008. Silloin ajatus pennun ottamisesta jo tuolloin tuntui hieman pelottavalta. Seurasin kuitenkin tarkasti Talvihallan pentusuunnitelmia ja koska sekä emä että isä vaikuttivat juuri siltä mitä toivoin joten, päätin ottaa puhelimen käteeni ja soittaa Annelle. Pentuvarauksia oli silloin jo kuusi, joten pessimistinä hieman koetin varautua jo siihen, että en kuitenkaan tästä pentueesta pentua saa. Toisin kuitenkin kävi ja niin lähdin katsomaan pentuja ensimmäistä kertaa, kun ne olivat viiden viikon ikäisiä. Kaksi pentua jäi tuolta kerralta erityisesti mieleeni ja toinen niistä oli Urmo. Ensitapaamisella Urmo parkkeerasi itsensä polvitaipeeseeni ja köllötteli siellä tyytyväisenä muiden pentujen vipeltäessä. Kuitenkin, kun pikkuisen liikautin lelua Urmon nenän edessä, se oli heti valmiina toimintaan. Jännittyneenä odottelin viikon vielä ennen kuin selvisi, että Urmo tosiaan on SE pentu, joka meille muuttaa.

Pentua katsellessani oli selvää, että etsin koiraa, joka soveltuu ensisijaisesti pelastuskoiratoimintaan. Päätavoitteena Urmon kanssa on päästä hälytysryhmätason koirakoksi. Pelastuspuolen lisäksi aiomme Urmon kanssa harrastaa ainakin pk-jälkeä ja mahdollisesti käydä muutamassa tokokokeessa. Urmo on vuoden aikana osoittanut, että toiminta ja tavoitteiden täyttyminen ei ainakaan tule olemaan sen rahkeista kiinni. 

Jo pentuna Urmo osoitti olevansa hyvin temperamenttinen, terävä ja melko dominoiva. Nämä ominaisuudet ovat pysyneet mukana sen varttuessa. Urmon halu tehdä töitä ja tehdä töitä minulle on käsittämätöntä - Urmon kanssa on ilo työskennellä ja opetella uutta. Ensimmäisen vuoden aikana Urmon kanssa on treenattu tottista sekä maastoja. Jäljestys tuntuu olevan Urmon intohimo ja ukot etsitään metsästä kunnon draivilla. Urmo on rohkea ja ennakkoluuloton eivätkä minkäänlaiset alustat tuota sille ongelmaa. Ääniin se ei juuri reagoi ja isot äkilliset äänet edelleen herättävät ennemminkin sen mielenkiinnon. Treenatessa Urmo on tulinen ja tekee täysillä työnsä ja kun palataan kotiin sisälle Urmo ottaa totaalisen lunkisti. Urmo on sopeutunut elämään osana laumaa ja tulee toimeen molempien nahkojen kanssa. Kyöstiä Urmo edelleen kunnioittaa, kuin Jumalaa ja ei ole vuoden ikään mennessä koittanut kiipiä Kyöstin ohi. Kyösti on Urmolle hyvä esikuva ja opettaa sille hyvin hyödyllisiä arkipäivän käyttäytymismalleja.


| webdesign katja2009© | ©Jenni Laaksonen |