Urmon tottista
Urmon kanssa ollaan käyty tiiviisti Johannan luona treenaamassa tottista. Ja vihdoinkin – valoa tunnelin päässä! :-D
Töitä olen tehnyt aivan kotikäytöksestä asti Urmon kanssa. Käytännössä katsoen minun on täytynyt opetella oleen tiukkis ja jääkylmä eukko – siis myös koiria kohtaan ;-) kentällä taas vastaavasti on täytynyt opetella johdonmukaisuutta, yksi asia kerrallaan ja vaatia aina asiat mitä käsken. Helpolta kuulostaa, mutta kaukana siittä. Suhde Urmon kanssa on parantunut tässä samalla huomattavasti. Koitin välissä opetella olemaan rauhallinen, mutta menin metsään niin, että soi, koska ilmeisesti olen omalla tapaani rauhallinen ja sen Urmo ymmärtää. Kun taas koitin olla jotain muuta kuin oma itseni ja olla rauhallinen olin samalla hidas ja Urmo “hämmentyi”, nosti kiekkoja ja oli sikamaisen sika. Kun hokasin mitä minun ja Urmon kohdalla rauhallisuus tarkoittaa palaset alkoivat loksahdella kohdilleen.
Perin simppeleitä asioita loppupelissa, yksi asia kerrallaan ja minun täytyy lukea Urmosta, koska se vaatii vahvistusta siihen tekeekö se nyt varmasti oikein vai ei. Urmo haluaa tehdä oikein, mutta en osannut kertoa sille varmasti, että nyt se tekee oikein ja tässä kohden Urmolla keitti sitten kuppi nurin ja konflikti oli valmis, koska minä taas puutuin siihen, että kuppi meni nurin. Tai vähän oli kyllä pakkokin, koska yleensä Urmo antoi palautteen hampailla tai muutoin kekkuloimalla. Asia missä hokasin mistä on kysymys oli istuminen. Johanna väänsi ratakiskosta miten minun kuuluu toimia. Istu, tauko, hyvä, määrätietoisesti pois Urmon viereltä pienen matkan päästä, uusi käsky istu, tauko, Urmon viereen, hyvä. Eli rauhallisuus olikin aivan muuta kuin olin kuvitellut! Kun tässä kohden hoksasin mikä oli homman juju, alkoivat piuhat minun päässäni piuhat yhdistymään. Ja kuin taikasauvan iskusta – Urmo rauhottui, rentoutui, keskittyi ja homma muuttui palkitsevaksi niin minulle kuin Urmollekin.
Seuraaminen oli levähtänyt käsiin aivan totaalisesti.. Urmo mökäsi ja öykkäsi, ei keskittynyt, edisti ja ahdisti. Konsteja koitetettiin jos jotakin, mutta samassa treenissä Johannan luona, kun minä hokasin tuon “rauhallisuuden”, Johanna teki lopun meidän touhuista.. Käsky kävi, että nyt loppuu touhut – Urmo möykätköön niin paljon, kun lystää, mutta tekniikasta ei tingitä. Ei siinä auttanut, kun palauttaa Urmo paikoilleen ja huolehtia, että paikka ei sitten siirry milliäkään mihinkään. Lisäksi Johanna antoi “kehukiellon “, eli ei yhtään mitään ylimääräistä – Urmon on vain kertakaikkiaan tehtävä teknisesti oikein, kun se tekee palkan arvoisesti – vapaa – ja palkka lentää taaksepäin. Ei leikkiä ei mitään vaan Urmo maihin ja palkka minulle ja treeni jatkuu. Ihmeitä tapahtuu – Urmo hiljeni ja paikka naksahti kohdilleen! Hieman skeptisesti suhtauduin siihen olisiko tämä onnen kantamoinen, mutta ei – parin päivän päästä treenasin Urmon kanssa itsekseni ja kun toimin samoin kuin Johannan luona, Urmo teki työtä käskettyä ja aivan hiljaa (kulmissa tuli ääntä). Seuraava treenikerta Johannan luona, Urmo toimi samoin ja oli kyllä hymy herkässä ohjaajalla :-) Viime torstain treeneissä Johanna testasi olisivatko nämä kaksi olleet onnenkantamoisia, mutta ei kyllä Urmo ihan oikeasti teki jälleen hienoa työtä. Harmi, että näistä ei ole videota, seuraavalle kerralle muistan ottaa kameran mukaan.
Asia mitä en tiedä miten ja mitä teen on oikean paineen luominen Urmolle. Olen onnistunut nyt luomaan Urmolle painetta, johon se vastaa positiivisesti. Tämä on näkynyt seuraamisessa. En vielä tiedä mitä olen tehnyt ja miten. Ulkoiseen paineeseen Urmo on aiemmin reagoinut positiivisesti, mutta en itse ole onnistunut saamaan tätä aikaiseksi ennen kuin nyt parissa treenissä. Johanna epäili, että jatkossa kisatilanteessa, kun jännitän, jännitys toimii vastaavasti eli jännitys toimii Urmoon positiivisesti. Huomaan kyllä mikä muutos näissä tilanteissa tapahtuu, mutta en tiedä yhtään millä sen olen saanut treenissä aikaan.
Paikkamakuu on ollut ja on kyllä vieläkin meille suurensuuri murheenkryyni.. Tässäkin on kyllä jo valonkajastusta näkyvissä. Vielä paikkamakuuta on treenattu vain niin, että ihminen on häiriköinyt Urmoa, toista koiraa ei olla otettu kentälle. Ollaan tehty treeniä niin, että olen laittanut Urmon maahan, siirtynyt 5-10 m päähän kyljittäin Urmoon. Häirikkö on sitten häirinnyt Urmoa, nakkelemalla noutokapulaa, huutelemalla Urmoa / vapaa käskyä, paukuttanut purutyynyä jne. Aina kun Urmo on ottanut kontaktia minuun, olen kehunut sitä, jos taas se on pysynyt maassa, mutta katsellut häiriköitä, olen ollut hiljaa. Ne pari kertaa, kun Urmo on noussut olen hyvin äkäisesti mennyt Urmon luo ja palauttanut sen makuukohtaan – vahihtanut äkäismoodin normaalimoodiin ja normi käsky maahan. Ja harjoitus alusta. Kun Urmo on selvittänyt vaativan häirinnän olen vapauttanut sen palkalle, joskus palkka on ollut minulla ja joskus häirikkö on nakannut palkan. Tällä konstia Urmon takaraivoon on kolahtanut mikä on homman juju. Seuraavassa treenissä on tarkoitus ottaa toinen koira kentälle, jotta päästään tässäkin asiassa eteenpäin. En itsekseni kovin monen kanssa (ilman Johannaa) ole arvannut paikkamakuuta treenata, jotta nyt hyvä alku ei mene pilalle.
Kerrassaan kyllä huippua, että kaiken tämän tujuamisen ja “epätoivossa” rämpimisen jälkeen tulee onnistumisia :-) Jospa me kuitenkin joskus vielä päästään ihan koe ja kisakentille asti..
