En nyt sitten kuitenkaan heittänyt kirvestä kaivoon vaan Juti on päässyt taas treenailemaan myös hakua. Isoin ongelma meillä on ollut rullan kantaminen minulle asti, joten sen kimppuun sitten. Tässä kootusti Jutin hakuiluita.
Collieiden hakupäivänä tein ensin niin, veimme Jutin kanssa ukon yhdessä piiloon, annoin Jutille keskilinjalla rullan ja sitten näytä. Tämä tehtiin kahdesti ja Juti teki työtä käskettyä. Kolmas tehtiin normaalisti irtorullana ja nyt Juti toi rullan minulle asti, ei vauhdilla mutta toi. Näytölle lähti vauhdilla. Palkkasin kolmen toiston urakasta kepillä, mutta vahingoksi keppi sattuikin olemaan vielä maassa kiinni. Jutia se ei haitannut vaan se aloitti sen päiväsen ärinän ja taistelun kepistä.. Asko katseli sivusta ja totesi, että varmaankin kannattaisi hyödyntää saalisviettiä, kun näyttää sitä löytyvän :-) Neuvoi pitämään hieman kiinni rullasta niin, että Juti joutuu taistelemaan rullasta ja tätä kautta tehdä rullasta tärkeämmän niin, että sitä ei kandee tiputella. Saman neuvon antoi myös Mari, joten ehkäpä tosiaan kantsi testata.
Toinen treeni tehtiin niin, otettiin ilmaisua tiellä, jolloin Juti sai keskittyä vain rullaan. Mari oli ukkona ja kun Juti tuli ottamaan rullaa, rulla ei irronnutkaan mukaan automaattina. Nyt Juti rupesikin hommiin ja kiikutti rullan minulle. Koitin soveltaa Impalta vaklimaani tapaa ja käännyin niin, että Juti pääsi kiertämään minun sivulleni ja luovutti rullan siinä. Aiemmin olen odottanut, että Juti tuo rullan minulle eteen. Impan käyttämä tapa oli aika järkevä, koska siinä ei tarvitse kumartua koiraa kohden ja koira saa rauhassa tulla luovuttamaan. Tehtiin kolme toistoa ja ne menivät enemmän kuin hyvin. Tästä on hyvä jatkaa!
Seuraava ilmaisutreeni tehtiin aivan vastaavasti. Maarit oli Jutille maalimiehenä ja tehtiin yksi kolmen toiston treeni. Ensimmäisellä kertaa Juti oli vain nappaamassa rulla ja ehti jo kääntyä, kun hokasi, että ei perskeles – eihän se rulla olekkaan leukojen välissä! ei muuta kun rullan kimppuun uudelleen ja johan tuli elämää Jutiin. Toi rullan hienosti minulle ja kaksi muuta toistoa menivät yhtä hyvin. Hyvä Juti!
Seuraavissa treeneissä tein vastaavan treenin Jutin kanssa metsässä. Juti toi rullan vauhdilla, mutta tiputti sen taas ennen kuin se oli minulla kädessä. nosti kyllä ja toi sen minulle. Kaksi toistoa ekalla kiekalla ja toisessa treenissä päätin koklata, että palkkaan vain rullan tuomisesta. Ei hyvä idis.. Juti kyl toi vauhdilla, mutta koska näyttö jäi välistä niin meni hieman hämilleen ja ei oikein meinannut irrota seuraavalle. Vaikka ukko tuli keskilinjalle, Juti oli sitä mieltä, että ei kun takaisin sinne missä eka ukko oli.. Teki kuitenkin lopulta homman ja kävi hakemassa rullan ja toi minulle. Taidampa jatkaa tuota ilmaisun treenaamista muuallla kuin metsässä näyttöineen päivineen, niin kauan että homma on varmasti hanskassa. Tuo näyön jättäminen välistä ei taida olla hyvä idis..
Jos Jutin kanssa meni jälki putkeen niin Urmon kanssa ei sitten niinkään.. Aurora oli tehnyt Urmolle laatikkomaisen ihan jälje, kolme esinettä ja ruokapurkki, missä oli kanan sydämiä.
Lähdettiin Urmon kanssa nostamaan jälkeä metsäautouran suuntaisesti metsän puolelta. Urmo merkkasi jäljen, mutta sitten iski pakottava tarve käydä skeggeböölellä. Hyvin usein Urmo toimii niin, mutta lähtee sitten ajamaan merkkaamaansa jälkeä. Nyt Urmolla oli meno päällä ja se löikin kaasun pohjaan ja hylkäsi merkkaamansa jäljen. En tarkalleen tiennyt mistä Aurora oli lähtenyt ja menin sitten Urmon perassä, Urmo ikäänkuin otti jäljen metsässä, mutta en oikein kyllä osannut sanoa onko se jäljellä vai ei. Sitten palasin sen kanssa metsäuralle, koska siitä Aurora aivan satavarmasti oli mennyt metsään. Nyt Urmo nosti jäljen ja sitten lähdettiin.. Kiesus, että osaa olla kaverissa voimaa! Yritin kaikin voimin noudattaa Keijon antamaa ohjetta, että ohjaaja määrää vauhdin koira suunnan – niivvarmaan.. No edettiin Urmo etukenossa ja minä takakenossa ja pam Urmo veti maihin esineelle. Olin kuin puulla päähän nuijastu, että wtf? Miten tuossa härdellissä se pystyi tekemään aivan täydellisen ilmaisun. Ei muuta kuin palkitsin sitten urmon kanansydämillä ja vietettiin mukava & rauhallinen heti esineellä. Kaiken järjen mukaan esineeltä lähtee jälki ja jatkettiin matkaa – voimalla & vauhdilla.. Taas ei mitään hajua ollaanko jäljellä vaiko ei, karmeata menoa.. Kunnes ykskaks – Urmo oli taas maissa! Ei muuta kuin herkkuhetki pystyyn ja rauhassa iloittiin löytyneestä hanskasta. Tältä esineeltä lähdettiin edes auttavasti ja kutakuinkin jäljellä. Kolmas esine löytyi ja Urmo ilmaisi sen hienosti. Kolmannelta esineeltä lähdettäessä Urmo sai ahaa elämyksen, löi nokan maahan ja ihan oikeasti jäljesti jäljen loppuun. Lopussa oli ruokarasia kanan sydämillä varustettuna.
Olipahan jälki.. Hienosti Urmo eteni toki esineeltä toiselle, mutta jäljestyksestä ei ollut kyllä tietoakaan.. Täytyy nyt vaan jatkaa asvalttijälkiä ja toivoa, että ne auttavat. Ainakaan metsään en jäljelle mene sen kanssa ilman, että tiedän missä jälki menee.. Taidan muuten kouluttaa siitä hyvää esinebongaria, jäljestyksen sijaan.. Kiitos Auroralle jäljen teosta – jäljessä ei ollut mitään vikaa ;-P Ja onneksi kuitenkin löytyi esineet niin saadaan palauttaa hyvä hanskapari takaisin.
Anna teki Jutille jäljen, joka tarjosi Jutille oikeasti haastetta. Jäljessä oli niin monta kiemuraa ja suhmuraa, että ohjaajana oli vain pakko keskittyä Jutiin, huolehtia, että vauhti pysyi maltillisena ja mennä perässä. Jälki oli metsässä, kävi tiellä ja ojassa.
Juti lähti voimansa tunnoissa jäljelle, mutta heti parin ensimmäisen metrin jälkeen Jutilla kolahti ja se alkoi jäljestää tarkasti. Metsäosuudella yhdessä kohden Juti joutui tekemään tekemään töitä urakalla ja puhina ja nuuskutus oli kova. Juti selvitti ongelman hienosti ja sitten jatkettiin, jos mahdollista vieläkin tarkemmin. Tultiin tien reunaan ja tässä kohden Jutilla hieman keskittyminen herpaantui ja se selkeästi tsekkasi, että jos jälki ei jatku tiellä se jatkuu toisella puolen tietä metsässä. Sitten iskikin Jutille hätä ja se teki töitä urakalla ja varmisti ja varmisti, että voiko todellakin olla niin, että jälki melkein menee metsään, mutta ei kuitenkaan, eikä kuitenkaan tiellä.. Lopulta Juti tarkasti tien puolen mistä tultiin ja eteni tarkkaakin tarkemmin jälkeä pitkin ja päädyttiin ojaan. Ojassa löytyi esine oikeinkin hyvään kohtaan, Juti nousi ja jatkoi jälkeä kunnon draivilla. Loppupalkka löytyi ja kanan sydämmien lisäksi Juti sai palkaksi keppileikin.
Kaksi ensimmäistä esinettä Juti ilmaisi hieman huolimattomasti (vaadin ilmaisemaan, kuten pellolla, koska tarkoitus on vielä mennä kokeisiinkin :-) ). Palkkasin kaksi esinettä kuitenkin, koska Juti ilmaisi ne niin varmasti, mutta sai jostakin syystä sieppejä ja kääntyili sekä törkki esinettä, yhden otti suuhun ja nakkasi minua päin.. Kolmannella esineellä en hyväksynyt hulvatonta käytöstä vaan käänsin Jutin suoraan esineen eteen seisomaan, hyvä. Ei palkaa tuosta. Ilmeisesti palkka oli sen verran tavoiteltavaa, kanan sydämiä, että seuraavan esineen ilmaisu oli sitten just eikä melkein. Juti seisoi montussa ja tuijottaa tapitti esinettä, ei liikauttanut eväänsäkkään, kun menin palkkaamaan.
Kylläpä olen tyytyväinen ja ylpeä Jutista, se kyllä teki hienoa työtä. Ilmeisesti minun täytyy esineilmaisussa olla huomattavasti tarkempi mitä hyväksyn, koska ilmeisesti Juti osaa.. Hyvä Juti :-) Ja Annalle superkiitos jäljestä!
Jälkileiristä heti seuraavalla viikolla saimme oikein miellyttävän vieraan rajan tuntumasta ja päästiin treenaamaan jälkeä Urmon kanssa. Lopuksi myös Juti pääsi hieman testaamaan taitojaan. Edellisenä iltana olimme Keijon kanssa jo jutelleet mikä meillä on jäljestyksessä ollut ongelmana ja Keijo oli miettinyt treenit niin, että saisimme Urmolla “ison pyörän pyörähtämään”.
Urmolla oli ensin jälki metsässä, pituudesta en osaa sanoa mitään, jälki teki mutkaa mutkan perään, kulki polkua pitkin, polun vieressä jne. eli haastetta jäljessä oli reilusti. Niin ja oli jäljellä toki esineitäkin. Urmo nosti jäljen ongelmitta ja sitten lähdettiin – vauhdilla. Komento kävi takavasemmalta, että vauhti veks ja minun tehtäväni on määrätä vauhti, Urmon suunta. Himmasin Urmoa ja Urmo teki (tässä kohden, onneksi, kun oli oikea henkilö mukana neuvomassa) stopin. Hetken aikaa Urmo pällisteli maisemia ja koitti silmillä ja korvilla tehdä kovasti töitä – ei nokalla. Homma ei meinannut lähteä etenemään, joten neuvo alkuun oli jelpata Urmoa osoittaa kädellä, “kilpailevalla nokalla” maata ja käsky jälki. Tätä ei saa käyttää usein, koska koiran on tehtävä itse työtä, mutta pattitilanne purettiin tällä kertaa näin. Toinen vaihtoehto olisi ollut odttaa niin kauan, että Urmo itse laskee nokkansa alas ja sitten käsky jälki. Lähdettiin eteenpäin, kunnes kuului sirkkelin ääni – ja taas stoppi. Jatkettiin “kilpailevalla nokalla” eteenpäin ja taas stoppi, kun kuului sirkkeli. Nyt ei enää käytetty “kilpailevaa nokkaa” vaan käsky jatkaa jälkeä. Näin jatkettiin ja välillä pidempiä pätkiä ja välillä lyhyempiä pätkiä. Urmo selvitti pulmat jäljellä hienosti, mutta häiriintyi sirkkelin äänestä ja aika ajoin nosti päänsä ja alkoi tarkkailemaan ympäristöään. Ensimmäisen esineen Urmo merkkasi ja oli juosta yli. Tällä jäljellä ei sluibailtu vaan esineetkin oli ilmaistava. Ensimmäisen esineen jälkeen Urmo alkoi suhtautumaan vakavammin esineilmaisuun ja jäi paikoilleen nuuskimaan löytämiään esineitä. Maahan jouduin sitä muutamalla esineellä käskyttämään. Tähänkin löytyi looginen selitys – hutiloin esineillä palkkaamista. Keijo neuvoi menemään kyykkyyn koiran luo ja aina palkkaamaan Urmon alas. Lisäksi on selkeästi tehtävä Urmolle selväksi, että juuri esine on se asia mistä palkkaa tulee ja esine on se mistä minä tulen iloiseksi. Vinoon menemistä voi korjata sillä, että jos Urmo tuijottelee oikealle taakse niin minä menenkin vasemmalta jne. ja sitten se palkka aina alas.
Jälki päästiin loppuun ja sitten arvio mitä pitäisi tehdä. Urmo on terävä ja hektinen ja reagoi häiriöihin voimakkaasti. Keijo mietti olisiko Urmolla hermoissa niin paljon hölkkälöysää, että se ei oikein vaan pysty keskittymään ja kaikki häiriöt vain yksinkertaisesti häiritsevät sen keskittymistä. Urmo oli Keijon paijattavana ja käpelöitävänä jälkipuheiden lomassa ja Keijo totesi, että ei hermoheikko koira kyllä antaisi käsitellä itseään noin ja olisi rauhassa paijattavana. Toisessa treenissä testattiin sitten Urmon keskittymiskykyä.
Elikkä metsästä sotkuun kahveelle ja parkkipaikalle asvalttijäljelle. Keijo teki Urmolle, ihmishajulla vahvistetun jäljen. Urmo nosti jäljen ja minun ihmetyksekseni – Urmo todellakin ajoi jäljen! Ilmeisesti peltojäljestystreeneistä on Urmolle jäänyt jotain korvan taakse. Jälki lähti nurmikolta ja siirtyi soran kautta asvaltille. Asvaltilla Urmo joutui ihan oikeasti töihin, nopeasti se tarkensi ja alkoi ajamaan jälkeä askel askeleelta. Aivan alussa asvalttiosuudella oli kolikko esineenä ja tämän Urmo merkkasi ja meni maahan. Esineeltä Urmo lähti voimalla, mutta maltilla ja piti jäljestä huolta. Parkkeerattujen autojen luona Urmo nosti nokkaansa ja alkoi nuuskimaan auton takaluukkua antaumuksella ja toisti tämän seuraavalla. Olin hieman öönä miksi Urmo toimi näin, mutta Keijo kertoi, että haju siirtyy ja se todellakin haisi parkkeeratuissa autoissa. Sama efekti kuin tiellä, missä jälki voi mennä kaistan puolella ja koira jäljestää ojan penkalla. Viimeiselle esineelle päästiin ja sitten oli pakko nostaa bileet pystyyn ja Urmo sai kissan ruuan lisäksi hurjasti kehuja ja kepin palkaksi :-)
Asvalttijälki osoitti, että Urmo kykenee keskittymään. Mutta tuota on treenattava. Urmo ottaa häiriötä ympäristöstään ja pyrkii ratkomaan ongelmia nenän sijaan silmillä ja korvilla. Jatkotreeniksi Urmolle tuli asvalttijälkiä. Metsässä jäljestäessä on vaadittava etenemään ja kuitenkin annettava Urmon määrätä suunta ja minun on muistettava määrätä vauhti. Jos kulmat menevät pitkiksi tai Urmo juoksee esineiden yli – vauhti on liian iso. Urmon on opittava terävyydestään ja hektisyydestään huolimatta opittava sietämään häiriöitä ja opittava keskittymään työn tekemiseen. Kuin myös ohjaajan.. Opittava vaatimaan sekä keskittymään siihen mitä ollaan tekemässä.
Jutille tehtiin viimeiseksi treeni. Hajuvesi oli ehtynyt, joten Jutille ei tullut jäljelle apuja esineitä (kolikko, auton avaimet jne.) lisäksi. Juti nosti jäljen soralta ja lähti ajamaan. Nyt asvaltille siirryttäessä ei ollut mitään epäröintiä, vaan se tarkensi jatkoi jäljestystä. Ensimmäinen esine oli muutaman askeleen päässä asvaltille siirryttäessä. Esineen Juti ilmaisi hienosti ja oli kääntymässä oikealle, kerrankin muistin reagoida ja meninkin vasemmalta puolelta. Ja siihen jäikin taas kerran minun muistamiseni.. Esine ylös maasta ja palkka Jutille ylhäältä – huoh. Eli vaikka Juti ilmaisee esineet seisomalla – palkka aina alhaalta ja minä aina matalalle. No jatkettiin matkaa, Juti ajautui hieman jäljen vasemmalle puolelle ja korjasi takaisin jäljelle. Tuuli oli kääntynyt hieman tuulemaan sivulta ja Jutihan mielellään siirtyy tuulen mukana. Kuitenkin olin ylpeä siitä, että Juti ei mennyt parkkeerattujen autojen kohdalla eikä rotvallin reunan lähellä lankaan vaan piti nokan tiukasti maassa ja jatkoi jäljestystä. Lopuksi kissan ruokaa ja keppi palkaksi. Juti veti hienosti, ei voi muuta sanoa. Ohjaajan täytyy kyllä nyt sitten ryhdistäytyä ja keskittyä esineilmaisuun sekä palkkaamiseen.
Urmon ja Jutin kanssa osallistuttiin jälkileirille, jossa kouluttajina toimivat rajan koiramiehet. Koko viikonloppu samaan kirjoitukseen, joten tule piiiiiiitkä sepostus :-) Perjantaina ei varsinaista koulutusta, luennon lisäksi, ollut. Ajomatkan jälkeen ei luennot illalla ihan napnneet, joten porukassa päätimme kuunnella kovanmaanjäljenajosta ja jättää pimeänjäljen teorian väliin.
Ihan kauheasti uutta asiaa ei kovanmaanajosta tullut, lähinnä käsiteltiin pennun koulutusta. Ylipäänsä neuvottiin käyttämään nälkää motivaattorina ja luennoitsija neuvoi aloittamaan namilla, esim. mikrottu jauheliha. Pennulla ja nuorella opettelevalla koiralla kannattaa pitää treenaus ja paastopäivä säännöllisesti, 3 päivää jäljenajoa, 4 päivää taukoa ja jäljenajoa edeltävä päivä paastoa. Saatan olla pöpelikössä, mutta en kyllä ala pelamaan enempää namilla kuin tähänkään asti. Vaihtoehtoisena konstina neuvoi käyttämään namin lisäksi jäljentekijän hajua pisarana.
Pointtina jäljen opettelussa ja myöhemminkin on, että koira pitää jäljen mitä on lähtenyt ajamaan, vaikka harhoja tulee tai alusta vaihtuu. Harhojen opettelussa käyttivät jäljestystä esim. koulun pihalla juuri kun koulu / välitunti on loppunut, jolloin jälkiä on varmasti paljon. Alkuun harha on aina ajettavaa jälkeä vanhempi. Jälki aloitetaan aina puhtaalta alueelta, jotta koira saa jäljen ominaishajusta kiinni ennen kuin siirytään vaativammalle alustalle. Vastaavasti, jos koira ottaa mielellään eläinten jäljen, niin jälki tehdään alueelle missä varmasti on eläinten jälkiä. Hyvä vinkki tuoreen harhan opetteluun oli, että esimerkiksi esinellä apuohjaaja käveleekin koiran ja ohaajan ympäri, jolloin koiran jatkaessa jäljestystä sen on ensin selvitettävä tuore harha.
Esineilmaisusta oli keskustelua ja mielenkiintoinen kommentti oli, että yleisin virhe esineiden harjoittelussa on, että aloitetaan isolla esineellä tai vanhoilla kepeillä, jossa on hajua paljon. Esineilmaisu kannattaa harjoitella kovanmaanajon yhteydessä pienillä esineillä. Pointtina on, että kun koira oppii etsimään ja ilmaisemaan pienet esineet jäljeltä – se varmasti ilmaisee ne isot vahvasti haisevat.
Talvella jäljestys on myös suositeltavaa aina -10 C asteeseen. Lumessa ei haise maa vaan siihen jää vain ja ainoastaan jäljentekijän hajua. Lumisessa maassa, jos haluaa varmistua, ettei koira aja silmillä, kannattaa valita kova esim. lingottu / aurattu pohja.
Lauantai
Lauantai aloitettiin tekemällä lyhyet jäljet koirille metsään. Jälkien piti olla sellaiset, mitä yleensää tehdään. Teimme Karin kanssa ristiin jäljen, niin että jäljentekijä pääsi jäljen päähän. Jutille en tehnyt metsäjälkeä, koska halusin ennemminkin oppia tarkkaan jäljenajoon ja tiedän, että tuore metsäjälki ei tähän tarkoitukseen oikein sovi. Jäljet jätettiin vanhenemaan ja siirryttiin soralle.
Kouluttaja neuvoi tekemään makupalatetut suorat. Jutin kohdalla hieman mietin, koska alusta ei ollut uusi ja yleensä tiuhat namit häiritsevät sitä ja Juti keskittyy vain namin metsästykseen. Tein kuitenkin kouluttajan ohjeen mukaan Jutille ja Urmolle jäljet.
Jutin jälki, tolpalta lähdettiin kuten ennenkin ja Juti oli taivaassa, kun namia piisasi. Hiekka namissa häiritsi ja alkuun Juti räki hiekkaa minkä ehti.. Ja koska se on tosiaan AHNE niin yhtään namia ei voinut ylittää ja osan nameista Juti kaivoi maasta, kun ei voinut niitä muka napata muutoin. Eli jäljellä Juti keskittyi vain namien metsästykseen ja noin 20 cm kuoppien kaivuuseen. Kouluttaja lohdutteli, että kyllä Jutikin voi oppia ajamaan jälkeä, kun vaan pidän sitä nälässä ja ajan namijälkiä.. En taida tätä neuvoa noudattaa ;-D
Urmon ekalle jäljelle mentäessä kysyin neuvoa rauhoittamiseen ennen jäljen ajoa. Kouluttaja sanoi, että Urmoa ei missään nimessä kannata laittaa maahan, koska se patoaa vaan itseensä virtaa ja ei keskity sitälään vähää. Neuvoi silittelemään leuan alta, vahän kuin patukan pitämisessä ja sitten siitä jäljen ajoon. Tämä neuvo toimi, Urmo ihan oikeasti rauhoittui. Jäljen ajo oli kyllä enempi ryysäämistä, Urmo ei tod ajanut jälkeä vaan eteni hajuvanassa. Kouluttaja neuvoi vaihtamaan namin jäljelle, loppupalkkana ollut kissanruoka jäljelle. Tein uuden jäljen sille ja lopputulema oli sama, sillä erotuksella, että Urmo söi puolet namista.
Urmon metsäjälki meni Urmomaisesti. Urmo nosti hienosti jäljen ja lähti etenemään. Annoin sen mennä reippaasti ja ensimmäisen esineen se merkkasi ja juoksi yli niin nopeasti, että en ehtinyt pihaustakaan päästämään. Seuraavan esineen merkkasi ja ilmaisi. Kouluttaja käski minun himmata Urmon vauhtia ja sitten Urmo teki stopin. Tämähän meillä on ropleemana, ja ei kouluttajalla ollut siihen mitään vinkkiä.. Urmo nosti jäljen sitten uudelleen ja päädyttiin jäljellä ukolle. Ilmaisu oli hieno. Kouluttajan mielestä Urmo on liian päämäärähakuinen ja itse jäljestä on saatava sille mielenkiintoisempi ja päämääräästä taas sitten toissijainen. Tämä neuvo sotii hieman taas sitä mihin me pyrimme. Pelastuskoiralla tärkein nimenomaan on se päämäärä, mutta toisaalta sinne ei pääse ellei se jälki pysy tallessa ja ole tärkeä. Lisää mietittävää :-) Kouluttaja neuvoi tekemään Urmolle nyt kovanmaan jälkeä ja palaamaan metsään vasta, kun ajo sujuu. Urmolle kouluttaja neuvoi tekemään vautisuoran loppupäivällä.
Eko teki Jutille jäljen “metsään”. Jäljen oli tarkoitus olla sellainen, että Juti joutuu tekemään töitä ja että se joutuu ajamaan tarkaan, jotta jälki ei huku. Juti nosti jäljen tienpenkalta ja lähti ajamaan. Jälki kulki metsän kautta metsätielle. Metsäosuudella oli ojan ylitys ja 45 kulmia, jotka olivat Jutille helppoja. Kun päästiin metsätielle, Juti tarkensi eikä siinä ollut onhgelmaa. Metsätieltä 45 metsään ja 45 takaisin hiekka-alueelle. Hiekka-alueella Juti joutui todella tekemään töitä, jotta sai oikean jäljen paikallistettua. Alueella olevat 2 ihmistä häiritsivät selkeästi Jutia ja se oli menossa usempaan otteeseen näiden luo. Lopulta Juti jatkoi jälkeä ja loppupalkka oli noin 30 m päässä. Jäljellä oli esineenä patteri, jonka Juti ilmaisi puhtaasti, kuten pellollakin.Metallisia esineitä Juti ei ole oikein tykännyt ilmaista, mutta nyt ei kyllä ollut mitään ongelmaa. Nyt kouluttaja olikin sitä mieltä, että Jutille pitää vain tehdä haastavampia treenejä, se osaa jäljestää ja pitää jäljestä todella hyvin huolta ;-p Häiriötä pitää harjoitella enemmän.
Urmon vauhtisuora oli noin 200 m pitkä tuore jälki, jossa oli namina nakkeja. Jäljen annettiin vanheta noin 30 min. Urmo nosti jäljen ongelmitta ja sitten lähdettiin. Suora meni vauhdilla ja kaikki nakit jäivät jäljelle. Tosin ehkä Urmon salaa vetämät 800g nakkeja saattoi vaikuttaa ruokahaluun jollain tapaa..
Päivän päätteeksi teimme vielä jäljet muhimaan yön yli. Yön yli jälki olisi 14-16 h vanha, kun se sunnuntaina ajettaisiin. Kun jälki on noin vanha, siinä ei ole enää yhtään maasta tulevia hajuja vaan kaikki haju mitä jäljessä on, on jäljentekijän hajua. Kouluttaja mietti kannattaako Urmolle tehdä tuollaista jälkeä, epäili että Urmolla ei ole hajua jäljestyksestä niin paljon, että kannattaa. Olen varmaan kaamea oppilas, mutta päätin, että Urmolle tehdään jälki, sittenhän sen näkee onko Urmolla oikeasti hajua mitä se tekee vai ei. Jos Urmo ei nosta jälkeä niin se ei nosta ja jos taas nostaa ja ajaa aina parempi. Ainakin minä saan siitä tietoa missä mennään. Kyseessä siis oli lyhyet jäljet. Urmolle noin. 200 m pitkä loiva kaari ja Jutille 400-500m pitkä jälki, missä oli yksi kulma. Ryhmässä tehtiin jäljet ristiin, jotta jokaisella koiralla on vieraan ihmisen tekemä jälki.
Sunnuntai
Sunnuntai aloitettiin ajamalla yönyli jäljet.
Juti nosti jäljen ongelmitta ja lähti ajamaan. Sillä oli virtaa ajamisessa ja tuhina vain kävi, kun se pisteli menemään. Esineen ilmaisi hienosti ja esineeltä lähti tarkasti eteenpäin. Kulmassa vaihtui alusta ja siinä Juti tarkensi ja vartaili hajuja tarkkaan ja taas lähdettiin. Lopussa palkkana oli kissanruokarasia, jonka Juti merkkasi, mutta olisi jatkanut jälkeä eikä malttanut ilmaista. Vaadin sen kuitenkin takasin rasialla ja kun Juti kiinnostui siitä niin palkkasin rasialla. Vapautin sen nakkaamalla kepin. Kouluttaja oli ihmeissään Jutin jäljen ajosta ja sanoi, että Jutille on vaan laitettava lisää panosta kehiin. Ajoi kuulemma niin hienosti ja piti tarkkaan huolta jäljestä. Sanoi vielä, että ennen kuin leiri loppuu niin Jutille tehdään asvaltille jälki jäljentekijän hajulla vahvistettuna niin pääsen sitten treenaamaan kotona asvaltilla ajoa.
Urmo, jota kovasti epäiltiin, että ei suoriudu tehtävästään, toimikin niin kuin olin ounastellut. Nostettiin jälki tienvierustan penkalta ns. janalta. Urmo etsi kokoajan aktiivisesti jälkeä ja kun törmättiin jälkeen se kääntyi suoraan jäljelle ilman pienintäkään epäilystä. Jälki mentiin vauhdilla, mutta nyt Urmo piti jo huolta ajamastaan jäljestä. Jälki oli hieman vaativampi kuin oli tarkoitus ja metsästä törmättiin heinittyneelle Uralle, missä oli 90 kulma. Jäljentekijä oli astunut jäljeltä askeleen sivuun ja jättänyt loppupalkan keskiosan heinikkoon. Urmo meni tästä yli ja jatkoi tielle jälkeä pitkin. Kehuin Urmoa ja palattiin purkin luo missä palkkasin sen. Nyt kouluttaja taas oli sitä mieltä, että Urmo osaa ja sillä on motivaatio ajaa jälkeä. Ei osannut neuvoa jatkotreeniksi muuta kuin kovanmaan ajoa ja sitä, että jäljelle on laitettava nameja mitkä Urmosta on oikeasti herkkua. Urmon kohdalta lopetin viikonlopun jälkitreenit tähän. Urmo osaa ajaa jälkeä, mutta mikä sitten mättää, kun metsässä me hukataan jälki tai sitten Urmo tekee tenän ja jatkaa sitten jossain vaiheessa. Tämä jäi arvoitukseksi. Onneksi Keijo oli tulossa jälkiviikonlopun jälkeisenä torstaina, joten luotan, että saan vastauksia tähänkin.
Jutin kanssa testattiin asvalttijälkeä. Jälki alkoi nurmelta ja kulki asvaltin kautta toisella puolen olevalle nurmelle. Juti nosti jäljen hienosti ja ajoi nurmella ongelmitta, kunnes törmäsi asvaltin reunaan. Siinä tuntui, kuin Jutille olisi tullut näkymätön sinä vastaan ja se arpoi ja arpoi mihin jälki jatkui. Lähti kuitenkin ajamaan, mutta jokaisessa kohdassa missä jälkeä oli vahvistettu suihkauksella jälkentekijän hajua, Juti väisti. Ne askeleet, joita ei oltu vahvistettu, Juti ajoi ongelmitta. Kun päästiin takaisin nurmelle, Juti ajoi taas kuten ennnenkin. En ole muistaakseni aiemmin ajanut asvaltilla Jutin kanssa ja tiedän, että uudet asiat ottavat sillä hetken aikaa. Käytös oli kuitenkin hieman outoa, olisiko hajua ollut niin paljon enemmän vahvistetuilla askeleilla, että se hämmensi Jutia vai mikähän tuossa oli niin outoa. Tiedä sitten. Täytyy testata uudelleen itse.
Ihan kiva leiri, vaikka mitään maata mullistavaa ei selvinnytkään. Se selvisi, että teemme omissa treeneissä liian helppoja jälkiä. Enemmän mutkia, kaaria, sykkyrää tms. erilaisilla alustoilla kehiin pituuden sijaan.
Niin ja Urmo & Juti käyttätyivät leirin ajan mallikkaasti. Vaikka mökissä oli 2 pentusta, 6kk narttu ja 9kk uros sisätiloissa, niin Urmokin malttoi käyttäytyä vaikka nelikko oli samaan aikaan oleskelutilassa. Pentuset olivat pääsääntöisesti makuuhuoneessa ja silloin Urmo kävi tasaisin väliajoin tarkastamassa nuuskimalla oven alta, että pennelit ihan oikeasti ovat vielä tallessa.
Ilmeisesti jotain aivotyötä koirat viikonlopun aikana tekivät, koska kotimatkalla molemmat vetivät sikeitä eivätkä eväänsä liikauttaneet, kun pysähdyttiin kahveelle. Vasta viimeisessä käännöksessä ennen kotipihaa Urmon pää nousi häkissä :-)
