Blogin huolimattoman blogipäivityksen aikana on toki tullut treenattua. Jutin kanssa olen tehnyt jälkiä sekä pellolla että metsässä.
Metsässä jäljet ovat olleet pidempiä kuin pellolla ja jäljen aikana on ollut paljon alustan vaihdoksia, tietä, metsää, heinikkoa, kivikkoa jne. Jäljillä on ollut normaalit esineet ja lopussa ruokaa palkkana. Jäljen olen nostanut sen kanssa joko “ruudusta” tai sitten ns. janalta, tietä pitkin tai metsän puolella. Juti on jäljestänyt metsässä hienosti ja sen kanssa on kivaa pistellä menemään. Esineet se ilmaisee varmasti ja kulmissa tarkastuslenkin heitot ovat kutakuinkin jääneet pois. Eri aslustat eivät ole tuottaneet ongelmaa ja yhdellä jäljellä metsästä tielle tullessa Juti selvitti hyvin itsevarman oloisesti onko jäljen tekijä mennyt tien yli vai jatkanut tietä pitkin. Jäljen tekijä oli edennyt tien laitaa ja Juti jäljesti hienosti tienpätkän ja tieltä takasin kivikkoiseen metsikköön. Metsäjälkien aikana huomasin, että Juti ottaa paljon häiriötä minusta. En ole aiemmin tajunnut näin selvästi kuinka suuri merkitys minun toiminnallani on ollut. Saan kyllä keksittyä ja olla tosi tarkkana mitä teen, varsinkin niissä kohdissa missä Juti tarkastaa ja varmistaa jälkeä. Tässä kohden jos liikun tai teen suurempieleisiä liikkeitä, Juti reagoi niihin ja koittaa selvittää annanko vinkkiä mihin mennä. Toivottavasti tästä päästäisiin eroon ja Jutin itsevarmuus kasvaisi niin että se ei regoisi ihan noin paljoa. Tosin pysähdyksiin, liinan nyppäsyihin tms. Juti ei reagoi kuinkaan, vartoilee nätisti ja jatkaa matkaa, kun liina on selvitetty tai minä olen pystyssä :-)
Pellolla itse jäljestys on mennyt ok ja siinä ei ole suurempia ongelmia ollut, eikä toivon mukaan tulekkaan. Kulmatyöskentely on talvitauon aikana parantunut huimasti. Juti ajaa kulmat, eikä viime kesän tavoin aja kulmaan, tee tarkastuskieppiä ja kiepin jälkeen jatka jäljellä. Uutena hommana ollaan treenattu 45 asteen kulmaa, joka oli Jutille alkuun ihmetyksen paikka. Ensimmäisellä kerralla se törmäsi piikkiin ja tarkasti kuten normi 90 asteen kulmassa ja ihmetys oli suuri, kun jälki ei jatkunutkaan aimman mallin mukaisesti. Onneksi annoin Jutin tehdä oivaltamisen ihan itse ja selvisijän Juti kulmasta. Seuraavan kerran 45 kulma meni jo paremmin ja tänään jäljellä Juti oikeasti jäljesti kulman läpi. Pellolla isoin haaste on tällä hetkellä jäljelle lähtö sekä tolpata että ruudusta. Tolpalta lähtiessä Jutilta loppuu usko, kun en lähdekkään heti sen perään ja se on muutaman kerran palannut takaisin ennen kuin on edennyt 10m. Ruudussa Juti on jo oppinut etenemään kohti jälkeä, mutta tunnistusesine on tuottanut päänvaivaa. B jäljellä jälki nostetaan ns. ruudusta ja jäljen alussa on tunnistusesine, joka koiran on merkattava. Esineeltä jälki jatkuu. Jäljelle saa edetä vaikka esinettä ei merkkaisikaan. Juti on ilmaissut tunnistusesineet hienosti, mutta esineeltä jatkaminen on ollut epävarmaa. Juti on tehnyt samoin kuin tolpalta, edennyt melkein liinan mitan, seis ja lähtenyt tarkastamaan ja palannut melkein minun luo. No onhan tässä vielä viikko ennen koetta.. Asia mikä on hieman jäänyt treenaamatta – ehkä siksi, että olen useimmat jäljet itse – on maalimiehen ilmaisu. Tänään testattiin sitä ja Juti otti rullan ja lähti minun luo, sitten meni siitepölkkää liikaa kurkkuun ja Juti alkoi yskimään & pudotti rullan puolessa välissä. Oli palaamassa uudelleen ukon luo ja sai palkan siitä. No tärkeintä oli, että se otti rullan ja oli tulossa minun luo. Eiköhän se koe mene läpi tuollakin ilmaisulla. Jos sinne asti päästään, tai kun sinne asti päästään. Ei se jälki Jutista ole kiinni, minun vaan tarvitsee pysyä aisoissa ja olla ryssimättä Jutin työskentelyä. Kaiken kaikkiaan hienosti Juti on jäljestellyt, kesken ei ole jäljet jääneet.
Sunnuntaina päätin mennä peltotreenien sijaan metsään, mikä olikin hyvä päätös. Metsäjäljen lisäksi päästiin opettelemaan esineruutua Annen opastuksella.
Tein Urmolle itse jäljen, n. 300 m pitkä, matkalla kiemuroita ja suhmuroita, istuskelin välillä kannoilla ja mättäillä, kiipeilin maassa olevaa rukoa pitkin, nameja jemmailtuna ja muutama esine matkalla. Lopussa oli kissanruokarasia.
Ilmeisesti edelllisen päivän treenit ja yön biletys Kuukkiksen kanssa hieman olivat tasoittaaneet Urmon vetohaluja ja Urmo lähti jäljelle rauhassa. Urmo tutki jälkeä tarkasti, etsi makupaloja ja eteni jälkeä hyvin rauhassa. Olin aivan ällikällä lyöty, koska en muista, että ikinä olisimme päässeet ihka oikeasti jäljestämään. Jäi kyllä niiiiiiin hieno fiilis tästä jäljestä – ehkä me Urmon kanssa joskus oikeasti päästään ihan oikeasti jäljestämään.
Esineruutua en oikeastaan osaa opettaa. Juti on puolivahingossa oppinut ja hokannut mikä ruudun homman nimi on. Anne neuvoi aloittamaan esineruudun opettamisen joko niin, että appari vie esineen ja näyttää koiralle ns. näkölähtönä tai sitten niin että vien Urmon kanssa esineen yhdessä ja lähetän sen sitten hakemaan. Päädyimme kokeilemaan jälkimmäistä vaihtoehtoa. Vein esineen Urmon kanssa ruutuun melkein takarajalle ja palasin sen kanssa takasin etulaitaan. Otin Urmon sivulle ja lähetin hakemaan esinettä käskyllä “hae esine”. Sinne ruutuun Urmo tuiskasi ja palasi esine suussa takasin. Tauon jälkeen tehtiin Urmon kanssa vielä toinen treeni, missä vein sen kanssa ruutuun kaksi esinettä. Nyt Urmo kävi hakemassa toisen minkä veimme yhdessä ja toisen esineen Urmo bongasikin etulaidasta ja toi sen minulle. Ellu ja Mosseveikka olivat myös metsässä treenaamassa ja heidän esineruutunsa oli kyllä upea. Nyt ainakin tiedän minkälaisen suorituksen haluan Urmon kanssa ruutuun.
Ennen poislähtöä käytiin Urmon kanssa etsimässä vielä pudonnut narupallo Urmon jäljen lopusta. Urmo on aiemmin hukannut aika muutaman kertaa pallonsa metsään ja hankeen, joten sillä taisi olla pieni hintsu mitä pyysin sen etsimään – eikä Urmolla kovin kauaa mennytkään, kun se jo palasinkin metsiköstä oma nartsapallo suussa.
Ennen kotiin lähtöä tein Urmon kanssa pienen pätkän tottista. Lyhyt seuraaminen ja sitten tehtiin hyppyä. Jätin Urmon istumaan esteen taakse ja menin toiselle puolelle pallon kanssa ja kutsuin käskyllä “hyppy”. Tehtiin muutama tälläinen toisto ja sitten autoon ja kotsaa kohden.
Aivan mahtis leiri – kiitos Annelle, Erjalle ja Niinalle järjestämisestä!
Kasvattajatrio Talvihallan, Eloisa ja Offlines järkkäsivät vapuksi Hiidenhelmeen leirin. Urmon kanssa menimme lauantaina paikanpäälle ja Urmo pääsi heti toteuttamaan itseään. Paikalla oli kolme maalimiestä leikittämässä koiria.
Ensimmäisenä Urmo pääsi pureksimaan Peteriä (kennel Yamyna, Hollanti) ja rehellisesti sanottuna minulla ei ollut hajuakaan mitä tapahtui. Urmo kuitenkin vastasi Peterin haasteisiin hienosti. Toisen treenin teki Tomi ja Vesku ohjeisti minua Urmon puikoissa.
Alla kuvia Urmosta Peterin leikitettävänä ;-p (Kiitos Erjalle ja Annelle kuvista!)
Aamupäivän leikittelyn jälkeen lähdettiin Urmon kanssa peltojäljestämään. Tein Urmolle suoran, jossa oli paljon nameja ja pari esinettä, lopussa kissinruokaherkkurasia. Jälkeä ei “keritty” vanhentamaan kovin kauaa ja Urmon kanssa ajoin jäljen vajaa tunnin vanhana. Pellolla tuuli kovasti ja tuuli tuli hieman takaviistosta. Urmo otti jäljen ja sain käyttää kaiken voimani sen pitelyyn. Onneksi oli tässä kohden ohjaaja vieressä, joka muistutti, että edetään hitaasti ja että koira määrää suunnan, ohjaaja vauhdin. Alku meni vetokisana, jonka minä voitin (kirj. huomio ;-p). Välillä Urmo piti huilitaukoa ja taas jatkettiin. Viimeiset 20-50 m Urmo jo ihan oikeasti jäljesti ja malttoi tutkia maata sekä syöpötellä namit. Kova tuuli ei ajamista häirinnyt ja vaikka Urmo todellakin kouhkasi niin se eteni jäljen päällä ei sivussa. Treenissä olin tyytyväinen siihen, että kerrankin päästiin eteenpäin ja alun vetokisan jälkeen päästiin oikeasti jäljestämisen makuun.
Treenailujen jälkeen olikin sitten vuorossa hieman illan viettoa ja päästiin Urmon kanssa yöpymään yhdessä Ninan, Edenin ja Kuuran kanssa. Pojat tosin pitivät sen sortin bileristeilyä, että aamuyöstä Kuukkis pääsi omaan autoon U.Casanovaa pakoon..
