Osallistuttiin Urmon kanssa tottisseminaariin Leppävedellä. Kouluttajana oli Seppo Hursti.
Pohdin pitkään mitä juttuja Urmon kanssa tekisin. Ajatuksena oli kysyä neuvoa noutoon ja ehkä seuraamiseen tai paikalla pysymiseen. Pläänit menivät sitten hieman uusiksi, kun alkuun kerroin minkä ikäinen urmo on ja missä meillä on probleemaa (kekkulointi tms. ennen kuin edes päästään alkuun). Urmo kävi hieman verran kierroksilla ja meillä oli normaali sähläyssäätö sisääntulo maneesiinkin ja mainitsin tuon kekkaloinnin meidän yhdeksi ongelmistamme.
Seppo otti ensimmäisenä käsittelyyn kekkuloinnin seuraamisharjoituksen kautta. Patukka käskytettiin taskuun ja kehiin otettiin ruoka. Herkkuna minulla oli mukana verilettua.
1. Harjoitus
Aivan perusharjoitus imuuttamisella. Urmolle käsky sivu ja samalla autoin Urmon kohdilleen imuuttamalla namilla. Kun paikka oli ok, kehu ja palkka ja Urmo sai natustaa sapuskaa hanskasta. Sitten nyrkki kiinni ja pysäytyshetki, kehu ja palkka. Muutama tälläinen toisto ja vapautus.
En olisi uskonut, että Urmo malttaa laskea itsensä ja alkaa keskittymään ruoalla ja nopeaa. Olemme tehneet näitä, kun Urmo oli penneli ja Urmo kyllä muisti mikä oli homman nimi,mutta minä en.. Isoin haaste oli muistaa pelata namin kanssa ja huolehtia siitä, että homma pysyy kirjaimellisesti hanskassa.
2. Harjoitus
Tehtiin samaa kuin yllä olevassa harjoituksessa, mutta yhdistettynä seuraamiseen. Noin viisi askelta seuraamista imuuttamalla. Olen tehnyt paljon treeniä missä en käytä kättä apuna ja Urmolla ei ollut ongelmaa seurata namikättä, mutta jälleen minulla oli hieman hakemista. Unohdin, että Urmo pitää ottaa käteen mukaan ja lisäksi olen tottunut heiluttamaan kättä kävellessä, joten tuppasin tekemään niin nytkin.. Sepon huomautuksilla ja todellisella skarppauksella imuutus lähti käyntiin ja Urmo teki nätisti työtä käskettyö. Ei ääntämistä tai kekkulointia. Liikkeestä pysähtymisessä sain aikaiseksi vinoja perusasentoja juuri imuutuskäden liikkeillä. Liike ei Urmolla tarvinnut olla lainkaan iso vaan se reagoi aivan minimaalisen pieneen ranneliikkeeseen.. Noottia tuli myös minun yläkropasta eli käännän taas rintakehää koiraan päin. Jee, mitä virheitä olenkaan keskenäni treenatessa saanut taas aikaan. Tehtiin muutama tälläinen muutaman askeleen toisto.
1 ja 2 Harjoituksessa Seppo teki huomion, että pidän kättäni liian takana. Kun siirsin kättäni eteenpäin, paikka ja seuraaminen paranivat todella paljon. Urmo on kyllä niin iso koira, että en itsekään sitä aina muista. Nyt täytyy kyllä keskittyä tähänkin, etten sitten tämmöisillä saa isoja virheitä aikaiseksi..
3. Harjoitus
Tässä treenissä Seppo neuvoi kuinka saan padottua Urmoa ruan avulla. Ensin tämä tehtiin perusasennossa niin, että tein kuten ekassa harjoituksessa paitsi, että kehun ja palkan jälkeen nostin kättä hitaasti ylöspäin. Tarkoituksena oli, että Urmo keskittyy paikalla olemiseen ja patoaa itsenä (on hiljaa ja valmiina toimintaan, joka solullaan <- mun tulkinta siitä mitä Urmossa tapahtui ei mikään virallinen termin käännös.. ). Kun olin hitaasti nostanut kättä ylös, toin sen takaisin alaspäin siihen kohtaan mistä lähdettiin, sitten kehu ja palkka. Muutama tälläinen harjoitus ja vapautus. Urmo toimi treenissä juuri niin kuin kuuluukin. Kun käsi lähti ylöspäin – jos mahdollista Urmo pisti huulensa entistä tiukemmin yhteen – odotti mitä seuraavaksi.
Kun minulle oli idea selvillä, sama tehtiin harjoitukseen 2.
4. Harjoitus
Ennen kuin noutamista voidaan harjoitella pitää se luovutusasento, jossa meillä on ongelmaa, olla kunnossa. Seppo halusi ensin nähdä miten Urmo tulee minun eteeni istumaan ja käski ohjata käsillä oikeaan kohtaan sekä syöttää vuoroin molemmista käsistä namia. Tälläista treeniä olemme tehneet Urmon kanssa paljon ja tähän pisteeseen asti meni hyvin. Urmo odotti niin kauas, kunnes kutsuin sen luokse, tuli oikeaan kohtaan istumaan ja naposteli herkut. Sitten tulikin uusi juttu mitä ei oltukaan tehty ja ei onnistunut. Eli tähänkin yhdsitettiin treeni 3. Nostin käsiä hitaasti ylös ja tarjoitus oli, että Urmo istua napottaa minun edessäni, keskittyy, keskittyy eikä liikauta evääkään, eli ilmeisesti taas sitten patoaa ;-p. Urmolle tämä oli uusi juttu ja kun lähdin nostamaan käsiä ylöspäin – Urmon keskittyminen herpaantui ja se vaihtoi asentoaan. Ei sitten otettu Urmon kanssa enempää noutamiseen liittyvää ja Seppo kehotti tekemään tuon edessä istumisen valmiiksi ja sitten vasta siirtymään noudon opettamiseen. Hän sanoi myös, että nuo seuraamistreenit ja sivulla tehtävät / vahvistettavat harjoitukset saattavat turhaan tällä hetkellä sotkea tuota edessä olemista.
5. Harjoitus
Seppo tiedusteli vielä ollaanko tehty jättäviä liikkeitä ja pyysi nähdä liikkeestä istumisen. Tehtiin Urmon kanssa liikkeestä istuminen ja se meni ok. Ja ilmeisesti myös kouluttajankin mielestä. Tai ainakaan ei tullut muuta kommenttia kuin hetken hiljaisuus ja “se oli hyvä”, voidaan lopettaa.
Muita kommentteja mitä saatiin noiden lisäksi:
Urmo on hyvin tempperamenttinen, joten minun pitäsi olla äärimmäisen rauhallinen kaikessa toiminnassa sen kanssa.
Ruoka patukan tilalle tähän tilanteeseen. Eli rauhallista toimintaa.
Vaikka treenaan ruuan kanssa niin kuitenkaan ei pelkästään rauhallista menoa. Urmon pitää kuulemma päästä toteuttamaan itseään, joten tarvitaan sitä riekkumista ja hillummista väliin vaikka sitten itse treeni lunkilla meiningillä.
Koiran ikä/ikäkausi ei vaikuta koulutukseen – ohjaaja on se joka vaikuttaa ;-p
Oli hyödyllinen seminaari minulle ja Urmon kanssa oli kiva olla harjoituskoirana. Alkuun jänskätin mitä tuleman pitää, sillä Urmolla oli ihan pikkusen jengaa halliin tullessaan ja en meinannut saada sitä mitenkään järjellisesti hallintaan. Tosin sitä vartenhan tuota oppia käydään hakemassa, jotta konsteja tulee taskuun usempia ja on kiva kuulla useita eri näkemyksiä.
Erityisen ylpeä olen siitä mitenkä Urmo oli paikallaan. Seppo neuvoi laittamaan vietikkäämmän ja kuumemman koiran maahan odottelu ja keskustelu ajoiksi, ja taas matalaviettisen koiran on hyvä antaa vaan olla – ilman käskyä. Tein ohjeen mukaan ja Urmolla ei ihan kaikista parhaiten ole hanskassa paikallaan olo. Paitsi nyt se meni maahan käskystä tai käsimerkistä ja oli rauhassa paikalla maassa, kunnes vapautin sen. Jos vaikka joskus saadaan paikallaolokin kuosiin :-D
Tuomo otti Urmosta muutamia kuvia, joten niitä sitten jahka saan ne itselleni.
Kysyin myös kuinka tämän sorttisella koiralla saa kantamisliikkeen niin varmaksi, että ei heilahda kilpailukieltoa. Seppo kuulemma ottaisi mielummin kilpailukiellon 8-I Kyl Urmo kaunisgeeliturkki vielä näyttää näille käyttismalifanaatikoille.. B-) Sain sitten ihan kyllä järkevän vastauksenkin. Seppo sanoi, että tärkeintä on vain treenata, siedättää, treenata, siedättää ja taas kerran treenata ja siedättää. Ongelma meillä ei niinkään ole kantamisessa vaan enemmänkin maahan laskemisessa (enemmänkin vieraalla kuin minulla), jossa Urmo mielellään kiepahtaa ja on valmiina tärppäämään tai sitten jo tärppää. Seppo neuvoi aloittamaan siedätyksen ja treenaamisen niin, että vieras kantaja laskee Urmon korkeammalle tasolle, jolloin kantaja ja Urmo ovat kutakuinkin samalla tasolla. Tässä vieras ei joudu heti “kaatumaan” Urmon päälle laskiessaan sitä maahan. Kun laskemin korokkeelle onnistuu hyvin, siirrytään eteenpäin niin että loppupelissä Urmon voi laskea maahan ja se sietää ns. päälle kaatumisen.
Pitkästä aikaa oltiin treenaamassa ihan ulkosalla. Päätin Jutin kanssa tehdä jälkeä. Ei täältä lumet mihinkään ole vielä kadonneet, metsästä löytyy vielä puoleen reiteen, mutta tiet ovat sulaneet hyvin. Jälki oli lyhyt ja pointtina oli vain, että edetään jäljen suuntaisesti, jos Juti jäljestää niin sitten mennään jäljellä. Jälki itsessään oli 200 m, josta ensimmäinen 100 m hiekkatiellä ja toinen 100 m mutaliejussa. Jäljen tekijän piti alunperin jäädä tuon 100 m jälkeen piiloon, mutta oli päättänyt sitten mennä “kuivempaan” paikkaan.
Juti lähti haravoimaan ja oli hieman epäuskoisen oloinen, koitti löytää jälkeä, joka lähtisi pois tieltä. Nappasi sitten jäljen jota lähti seuraamaan, ensimmäisen 100 m meni hienosti ja se ihan oikeasti eteni jäljellä. Mutalillinkiosuudelle Juti kääntyi jäljen suuntaisesti, mutta tässä ei enää ajanut jälkeä. Edettiin kuitenkin aivan oikeaan suntaan Jutin opastuksella. Lumipenkan kohdalla Jutille iski epäusko, että ukko tosiaankin on aivan muutaman metrin päässä. Juti tuijotti ja tuijotti ja tuijotti, kunnes lopulta sai normaalit sieppinsä ja sinkosi ukon luo, otti rullan ja tuli minun luokseni. Kelpo treeni ja hienosti Juti etsi tieltä jäljen mitä pitkin edettiin.
Pääsiäismaanantain kunniaksi päätin tehdä Jutin kanssa pitkästä aikaa merkkitreeniä. Jutin haasteenahan on se, että Juti hyvin mielellään jää kieppumaan merkin kohdalle enkä saa sitä enää etenemään mihinkään. Merkin lisäksi tehtiin seuraamista, mikä meni ok.
Tehtiin hyvin vauhdikasta ohijuoksua pallon kanssa niin, että pallo välillä lensi ja välillä niin että pallo oli edessäpäin palkkana. Pallosta huolimatta Jutilla oli hieman hidastelua merkin kohdalla, mutta eiköhän se mene ohi. On ihan käsittämätöntä miten Jutille on voinut iskostua päähän, että merkille mennään ja siihen törkätään nokka. Tämän kun olisin etukäteen tiennyt en olisi ikinä mennyt palkkaamaan sitä merkin koskettelusta.. Vihiliäinen virhe mitä saa jatkuvasti olla “opettamassa” pois.. Isoin ongelma tuossa koskettelussa on, että Juti on niin humassa nokka kiinni merkissä, että se ei todellakaan liikahda mihinkään saati, että saisin sen siitä pöydille..
Tiistaina suunnattiin koirien kanssa auton nokka kohti Siilinjärveä ja Urmon kauden päätöstreenejä. Tarkoituksena oli tehdä vielä viimeinen hyvä treeni ennen kesätaukoa, jotta tuo Joensuun kisa ei jäisi viimeiseksi Urmon mieleen. Treeninä oli yksi kokonainen kierros ja pikkusen päälle niin, että saatiin Urmo huiputettua siihen, että nyt taas mennään pitkästi, mutta ei sit kuitenkaan.
Urmo lähti innolla, mutta ainakin minun silmissäni se ei juossut yhtä vauhdilla kuin mitä ennen. Se eteni niin kuin säästöliekillä. Loppukiri oli hyvä ja palkkasin sen patukalla. Urmolle jäi ainakin hinku ladulle, koska kun vein sitä pois päin ja se näki ladulla toisen koiran niin oli aivan satasella lähdössä uudelleen :-) Oli kyllä hyvä, että tehtiin tuo treeni vielä. Ainakin minusta tuntui siltä, että Urmolla oli muistissa pitkä lenkki Joensuussa. Jospa tämä treeni menisi sen ohi ja ensi kausi aloitetaan innolla.
Treenien lopuksi Samuli antoi vielä ohjeita miten jatkaa Urmon kanssa ja saada sille kunnon pohjakunto sekä kasvattaa vauhtikestävyyttä. Nyt ei muuta kuin treenailemaan ja katsotaan kuinka lujaa Urmo seuraavilla lumilla pistelee menemään.
Samulille paljon kiitoksia Urmon kanssa hiihtämisestä ja neuvoista! Aivan uusi laji minulle ja on ollut kiva seurata kuinka paljon Urmo on hiihtämisestä tykännyt.
Urmon kanssa on ollut ja on vieläkin ongelmaa, että se kulkee “sekavietillä” ja homma on välistä aikamoista hötöpölyä. Varsinkin ukkojen ilmaisussa ei vielä ihan olla päästy siihen tilaan mikä olisi toivottavaa ja en pysty satasella luottamaan Urmoon, että olisi tärppimättä. Urmolla on myös agrepuoli aika pinnassa ja haluaisin mielummin taas pystyä vahvistamaan sen saalista. Kari mietti, että vietinvaihtotreenistä voisi Urmon kanssa olla apua ja päätin ainakin kokeilla mitä tällä treenillä voitaisiin saavuttaa. En ennen ekaa treeniä osannut edes oikeasti miettiä tai paremminkin ymmärtää mikä olisi homman nimi. Empä ole Karilta huonoja neuvoja tähän mennessä saanut, joten päätin nytkin luottaa kokeneemman näkemykseen.
Ensimmäisen treenin Urmolle teki Markus. Treenejä tehtiin kaksi erillistä. Ensimmäisellä kerralla tehtiin 4 toistoa, joista viimeinen oli puhdas. Kolmessa ensimmäisessä Urmo oli todellakin jossain kummallisessa tilassa ja homma oli ennemminkin älämölöä. Neljännessä kaikki meni sitten putkeen. Urmo haukkua paukutti, kun uhattiin, kun uhka loppui ja saalis lähti liikkeelle Urmo hiljeni ja nappasi päästessään hihaan. Toinen treeni meni hienosti ja treenin kolmessa toistossa Urmo toimi kuten ensimmäisen treenin vikalla toistolla. Molempien kertojen vikalla toistolla Urmo sai kantaa palkan mukanaan hallista. Sylkäsi sen kyllä eteisessä suustaan. Markukselle kiitokset teenistä!
Noin kolmen viikon päästä otettiin toisen kerran vietinvaihtotreeni. Tällä kertaa maalimiehenä oli Ari. Urmolle tehtiin kaksi erillistä treeniä. Nyt Urmo haukkua paukutti hihaa, kun se oli paikoillaan ja kun saalis liikkui, Urmo hiljeni ja nappasi kiinni. Molempien treenien viimeisessä toistossa päästin Urmon syöksymään kiinni vapaasti. Urmo sai ottaa hihan mukaansa ja tällä kerralla Urmo kuskasi hihan äärimmäisen ylpeänä rinta rottingilla ja häntä tötteröllä autolle asti :-) Arille kiitos Urmon treenaamisesta!
Tämän toisen treenikerran jälkeen luulen hokanneeni, miksi treenistä on hyötyä. Ero aiempaan oli kyllä huikea. Urmo haukkua paukutti paikallaan olevaa hihaa eikä liikahtanutkaan, kun hiha lähti liikkeelle – Urmo vaikeni ja aloitti saalistamisen. Ehkä tarttee vielä jatkaa. Mielenkiintoista, kun koko ajan oppii jotain uutta. Ja mun tapauksessa tajuamiseen menee kyl aikaa..
Urmo starttasi valjakkohiihdon SM kisoissa Samulin kanssa. Urmon osallistuminen ei ollut ollenkaan itsestään selvää. Viikkoa aiemmin juoksutin Urmoa ja se loukkasi tassunsa, anturasta lähti nahkaa. Tassu ei näyttänyt ollenkaan pahalta, mutta seuraavan päivän hiihtotreeni oli liikaa. Latu oli kova ja karkea ja Urmo pisti tassua toisen eteen siihen malliin, että antura sitten meni ja aukesi. Parhaani mukaan hoitelin anturaa Basibactilla ja käärylöin tassua – eikä näyttänyt hyvältä. Keskiviikkona Samuli soitti ja kertoi uusia hoito-ohjeita, joita oli saanut ihmisurheilulääkäriltä. Lääkäri ei ollut suositellut Basibactia kenellekkään eikä millekkään. Basibactissa on keinotekoisesti valmisttua antibioottia, joka hoitamisen sijaan saattaa kasvattaa uudenlaista bakteerikantaa. Lisäksi ihmisisitä 3/5 on allerginen Basibactille. Allergia ilmenee haava-alueen punotuksena ja ärtymisenä. Uutena hoito-ohjeena, hunajaa desinfiointiin ja pihkavoidetta. Niin vaihdoin hoitomömmöt ja haava alkoi parantua silmissä! Vielä lauantai-iltana tekstittelin kasvattaja Annelle, että en usko aamun ihmeisiin ja Urmon startti ei ole lainkaan selvä.
Sunnuntai aamuna tsekkasin tassun ja ihan aikuisten oikeasti – ihme oli tapahtunut! Anturassa oli iho kauttaaltaan, toki rikkimenneessä kohdassa ei mitenkään paksulti. Ei muuta kuin tossut mukaan ja menoksi.
Urmo starttasi tossut jalassa ja selvisi 10 km matkasta vain yhden tossun katoamisella. Kunto ei ihan vielä ollut riittävä kympille ja Urmo olikin hyytynyt välillä. Jolkottelun aikana Urmo oli palautunut ja maaliin tullessaan Urmo ei ollut mitenkään tattislöpö vaan jaksoi taistella patukasta ja kantoi palkkansa autoon asti. Sijoitus oli komeasti 6. Kuudesta osallistujasta :-) Minä olin tyytyväinen poikien menoon. Urmo ei silpunnut Samulia matkalla ja väsystä huolimatta tuli maaliin asti. Tassu oli myös ehjä ja kunnossa lenkin jälkeen. Ensi vuonna Urmo onkin sitten jo miesten matkan kunnossa eikä anna tasoitusta ikänsä ja kuntonsa puolesta :-)
Samulille isosti kiitoksia hiihdosta! Toivottavasti usko Urmoon säilyy ja ensi vuonna kisuttelette laduilla vielä yhdessä.
Urmon kanssa tavoitteet rakennuksessa olivat erilaiset kuin Jutin kanssa. Urmon kanssa minä keskityin olemaan neuvomatta Urmoa ja Urmon tavoite oli olla kyselemättä neuvoja. Eli tavoitteena oli vahvistaa Urmoa etsimään ja ilmaisemaan ukko itsenäisesti. Toki harjoituksissa erilaisilla piiloilla Urmo pääsi treenaamaan etsimistä ja paikantamista.
Olen aiheuttanut neuvomisellani Urmolle hieman epävarmuutta ja se ei oikein irtoa ja etene itsenäisesti. Tämän asian eteen minä sain tehdä kovasti töitä. Jos ukkoa ei alkanut löytymään, Urmo tuli kärkkäästi kyselemään neuvoa minulta sen sijaan, että olisi jatkanut etsimistä ja edennyt itsenäisesti rakennuksessa. Muutaman kerran se tuli haukumaan minua ja vaatimaan jatko-ohjeita. Kari neuvoi olemaan kiinnittämättä huomioita tuohon käytökseen ja käski minun lähteä kävelemään poispäin Urmosta. Tämä kikka toimi ja tuosta kyselystä on ainakin toistaiseksi päästy eroon.
Urmo on kova pitämään porukasta huolta. Varsinkin, kun rappusia kävellään niin Urmon on tarkastettava, että kaikki on mukana ja tulevat varmasti siihen suuntaan kuin mitä Urmo itse on menossa. Ihan suloinen piirre, mutta tästäkin porukan koossa pitämisestä kyllä tartteis päästä eroon. En tähän vielä ole puuttunut mulla konstia kuin pysähtymällä aina, kun Urmo muuttaa suuntaa takaisin päin.
Alustoilla Urmolla ei edelleenkään ole probleemaa. Pidin Urmolla kuitenkin tohveleita jalassa, koska lattiat olivat liukkaat ja Urmon nopeuden säätely ei ihan aina ole kohdillaan – mutkat sladissa jne. Jotta sitten vältyttiin isommilta äksidenteiltä, tohvelit olivat kyllä oiva apu.
Rakennustreenien aikana Urmo alkoi edetä itsenäisemmin ja oppi paikallistamaan ukot tarkemmin riippumatta siitä oliko ukko näkösällä, ylhäällä, alhaalla, ovien takana tai missä milloinkin. Urmo malttoi tarkentaa hajua ja ilmaisi vasta, kun paikallisti ukon – seinien ilmaisut jäivät vähemmälle. Urmolle meni myös jakeluun, että ukkoa ei jätetä vaikka palkan saakin. Nyt Urmo tulee maalimiehen kanssa pois ja kuljettaa ukon minun luokseni. Ukot pyrittiin rakennuksessa sijoittamaan niin, että Urmo ei pystynyt tärppimään. Kokeneemilla maalimiehillä testattiin kyllä ajoittain tärppiikö Urmo vai joko olisi mennyt jakeluun, että ukkoihin _ei_ kosketa. Ainakin nyt näyttää siltä, että Urmo ei tärpi, haukkuu hieman liian lähellä, mutta ei koske. Edistystä on tapahtunut :-)
Ja sitten näitä koonteja muistakin lajeista kuin vain tottistelusta..
Ollaan käyty Pekotreeneissä Palokassa purettavalla koululla tekemässä rakennusetsintää. Hieno paikka tämä Jyväskylä, kun kaikki homehtuu pystyyn ja menee purkuun. No, ompahan sitten reenipaikkoja meille enempi ;-p
Jutin kanssa keskityin kaikissa treeneissä lähinnä vain ja ainoastaan rullailmaisun vahvistamiseen. Jutilla ei tunnu olevan minkään sortin ongelmia alustojen suhteen ja se liikkuu yhtälailla pimeässä kuin valoisessakin. Ainoa missä meinasi tulla hieman ongelmaa oli paikat mihin muut koirat olivat merkkailleet. Näissä merkatuissa kohdissa Juti hieman arpoi mennäkkö vaiko ei – päätyi kuitenkin luikkimaan kohtien yli.
Alkuun tein Jutin kanssa töitä irtorullan kanssa ja näillä treeneillä tavoitteena oli saada rullan kanssa pelleily loppumaan. Kun irtorullatreeniä oli tehty ja tehty, rulla taas takaisin pantaan ja menoksi. Juti edistyi sen verran, että etsii ukon ensin ja ottaa sitten rullan ja tuo minulle. Toki Juti saa siepit maalimiehellä ja sillä menee hetki ennen kuin se yksin kertaisesti vain kykenee ottamaan rullan suuhun ja tuomaan minulle. Tämä tuskin on maatakaatava virhe, kun se ei kuitenkaan lähentele ukkoja ;-)
Treenien aikana Juti alkoi itsenäisemmin etenemään rakennuksessa ja minäkin maltoin olla neuvomatta sitä joka käänteessä. Juti tekee töitä hitaasti ja omalla systemaattisella tavallaan. Ehkä siitä ei koskaan hakukoiraa tule ja tuskin sen kanssa mitenkään erikoisemmin rakenusetsintöjä tullaan tekemään, mutta harjoitusten avulla Juti sai lisää varmuutta etsimiseen ja ilmaisuun.
