Valjakkohiihdon SM kilpailut Kangasaala

Urmon oli tarkoitus startata Samulin kanssa valjakkohiihdon SM kisoissa Kangasalla, mutta pakkaslukemat olivat sen verran hurjat, että kilpailut peruttiin. Uusi ajankohta kisoille on 21.3.10, paikkana Joensuu.

Samuli teki Urmon kanssa kisan sijaan kaksi erillistä treeniä. Urmo oli hyvässä vireessä ja lähti vetämään hienosti. Urmo vaikutti hiihdon jälkeen aivan erilaiselta kuin aiemmin, se oli virtaa täynnä ja valmiina vielä lähtemään uudelleen. Samuli ja Urmo olivat päässeet treenamaan ladulla häiriöitä ja ohjattavuutta. Samuli neuvoi miten minä voin treenata Urmolle kuntoa ja vauhtia, jotta hiihtotreenissä voidaan keskittyä vain hiihtämiseen ja siihen liittyviin tekniikoihin. Nyt vaan kotiläksyjä tekemään ja valmistautumaan seuraaviin kisoihin.

Kiitos jälleen Samulille!

Alla hieman treenitunnelmaa Annen ottamien kuvien välityksellä:

Kirjoittanut jlaaksonen 20.02.2010 kello 21:50 Ei kategoriaaEi kommentteja

13.2.2010 Koirahiihtokilpailut

Lauantaina Urmo pääsi Samulin kanssa ensimmäisiin hiihtokisoihin Hämeenlinnaan. Urmo ja Samuli starttasivat VUL:n kisassa miesten B sarjassa. Matkana oli 6 km. Hienosti parivaljakko hiihti – sijoitus oli 4. ajalla 16.27.

Lähtö sujui hienosti ja ilmeisesti matkalla ei isompia kommelluksia käynyt. Hieman Urmo oli hyytynyt ja juossut osan matkaa ladun sivussa. Lisäksi se oli naukkaillut lunta mennessään, joten juottamiseen täytyy kiinnittää huomioita. Minä olin kyllä supertyytyväinen tulokseen – koira tuli ennen hiihtäjää maaliin eikä ladulla ollut sikabileitä.

Iso kiitos Samulille jälleen!

Kirjoittanut jlaaksonen 20.02.2010 kello 21:46 Ei kategoriaaEi kommentteja

8.2.2010 Urmo ladulla

Kasvattaja Anne tuli tänne meille asti hiihtämään Urmolla. Fiksasin hieman Urmon ruokaa ja aamulla en antanut sille enää mitään. Urmo olikin sitten hieman tulisella tuulella.. Anne lähti kiertämään Tikkakosken 2 km lenkkiä. Lähtö meni hienosti ja jäin odottelemaan parivaljakkoa takaisin ladulta. Odottelin ja odottelin ja odottelin.. Urmo oli kesken hiihdon päättänyt lyödä homman lekkeriksi ja Anne oli joutunut pitämään hieman ”palaveria” kesken kaiken. Lopulta Urmo oli lähtenyt etenemään ja pääsivät loppuun asti. Palkaksi patukka.

Urmo meni hetkeksi autoon ja päätettiin, että Anne hiihtää Urmon kanssa vielä pikkukiepin, n. 300 m, jotta saadaan treeni päättymään onnistuneeseen suoritukseen. Lähtö näytti sujuvan ok ja Urmo lähti vetämään, kunnes sitten kieppasi ympäri ja laittoi sikabileet pystyyn. Otettiin lähtö uudelleen ja nyt jotenkin Urmo onnistui pääsemään irti. Onneksi sillä oli korvat tallessa ja sain kutsuttua Urmon takaisin. Kolmas kerta toden sanoi ja saatiin loppuun onnistunut harjoitus. Palkaksi patukka. Annelle kovasti kiitoksia Urmon kanssa hiihtämisestä!

Kirjoittanut jlaaksonen 20.02.2010 kello 21:44 Ei kategoriaaEi kommentteja

Urmo: Viikko 6 ladulla

Taas on jäänyt päivittäminen hieman väliin.. Onneksi olen kirjannut treenit ylös niin muistan jopa mitä on tapahtunut..

Urmo pääsi viikolla 6 kunnon hiihtokylpyyn.

Maanantaina käytiin Tikkakoskella ja Urmo veti Tikkakoskella pientä kieppiä (n.300m) eri hiihtäjien kanssa. Ensimmäisen pikkulenkin meni mieshiihtäjän kanssa. Lähtö meni komeasti niin kuin koko lenkki. Urmo oli kieppassut kertaalleen ympäri, nuuhkaissut rukkasta ja jatkanut matkaa. Palkkana maalissa patukka. Kari hiihti tauon jälkeen Urmolla toisen kiekan ja meni hyvin lähtöineen päivineen. Palkkasin kierroksen jälkeen ja Urmon piti lähteä suoraan uudelleen pikkukiekalle. Urmo oli hieman eri mieltä ja hetken päästä oli naru tuhannen solmulla. Laitoin Urmon autoon hetkeksi. Pienen huilitauon jälkeen Urmo uudelleen ladulle. Lähdössä naru nykäisi, Urmo löi homman ihan lekkeriksi ja naru meni tuhannen solmuun. Vaihdettiin lennossa hiihtäjää ja suorilta lähtö. Nyt Urmo ampui matkaan ja meni pikkulenkin hienosti. Palkkana patukka.

Keskiviikkona tokon jälkeen Urmo pääsi jälleen ladulle. Tällä kertaa sen kanssa hiihti Sami ja Urmo meni kokonaisen kiekan, 2 km. Urmo ampui matkaan vauhdilla toisen koiran perään. Oli juossut lenkin hyvin ja ohittanut edellä menneen koiran. Ylämäessä naru oli hieman löystynyt ja Urmo oli kiepsahtanut ympäri. Oli haistanut hiihtäjää ja jatkanut juoksemista. Lopussa palkaksi patukka.

Torstaina Urmo pääsi Muurameen hiihtämään Samulin kanssa. Lähtö sujui ongelmitta ja Urmo sinkosi matkaan ja saapui lenkiltä takaisin nopeaan. Palkaksi patukka. Tunne, että Urmo meni lujaa ei ollut turha – ajankin perusteella Urmo oli pistellyt menemään huimaa vauhtia :-) Urmo hetkeksi autoon huilimaan ja toinen kiekka. Toisella kiekalla Urmo oli kertaalleen pyörähtänyt ja siirtynyt Samulin taakse hölköttelemään, oli kuitenkin lähtenyt uudelleen etenemään ja juoksemaan. Hiihtohommelit sujuivat Urmolta niinkin hyvin, että Samuli alkoi jo harkita kisaamista sen kanssa.

Kirjoittanut jlaaksonen 20.02.2010 kello 21:42 Ei kategoriaaEi kommentteja